Sata vuotta panssarivaunuja – Historian parhaat tankit, Osa 2 (1960-1989)

Panssarivaunujen 100-vuotisen historian kunniaksi Nojatuolikenraali esittelee historian 10 parasta ja aikansa uraauurtavinta panssarivaunua, aina panssarivaunun syntyhetkiltä digitaaliajan teräshirviöihin. Ensimmäisessä osassa esiteltiin niistä ensimmäiset viisi, panssarivaunujen syntyvuodesta 1916 asti aina 1940-luvun loppuun. Tässä osassa siirrytään aikakauteen, jolloin alusta saakka tekninen panssariaselaji alkoi vähitellen myös tietokoneistumaan. Elektroniikka nousi vähitellen yhtä tärkeäksi vaunujen voimasuhteita määritteleväksi tekijäksi kuin panssarointi, liikkuvuus ja tulivoima. Teknologian kehitys ei ole kuitenkaan vähentänyt miehistön merkitystä sotakoneiden tehokkuudelle eikä liioin helpon käytettävyyden tärkeyttä miehistön taistelukyvylle, eikä niitä ole unohdetu Nojatuolikenraalin valinnoissakaan.

Valinta historian parhaista tankeista on tehty vertailemalla kunkin aikakauden vaunuja vain toisiin oman aikansa vaunuihin. Valituksi tuleminen on edellyttänyt kultakin vaunulta joko aikalaisistaan selvästi poikkeavaa erinomaisuutta tai edelläkävijyyttä. Vaunuja ei ole laitettu paremmusjärjestykseen, vaan esitysjärjestys on kronologinen, vanhimmasta uusimpaan. Oman suosikin puuttumista listalta on suotavaa sekä ihmetellä että kommentoida.

Koska viime osassa esiteltyä ja vuonna 1945 palveuskäyttön tullutta brittiläistä Centurionia parempaa vaunua ei 1950-luvulla kehitetty, päästään tässä osassa hyppäämäänkiin suoraan 1960-luvulle.

T-64

T64A
T-64 esillä Moskovan Suvorovin sotilaskoulussa. Vaunun ensimallit ovat laajalti poistuneet käytöstä päivitysversioiden tieltä.

Kylmän sodan alkuvuosikymmenet olivat aikaa, jolloin taistelupanssarivaunu (engl. Main Battle Tank, MBT) ei ollut vielä vakiinnuttanut paikkaansa. Niin Neuvostoliiton vetämä itä kuin NATO-johtoinen länsikin jatkoi edelleen raskaiden ja keskiraskaiden panssarivaunujen kehittämistä omina, erillisinä luokkinaan. Länsimaisessa sotilasajattelussa alkoi yleistymään sen hetkisten teknologisten rajoitteiden valossa käsitys, että keskiraskasta, alle 40 tonnia painoisia panssarivaunuja ei olisi mahdollista panssaroida kestämään toisten panssarivaunujen tulta. Seurauksena Saksan ja Ranskan 1960-luvulla kehitetyt uudet taisteluvaunut, Leopard 1 ja AMX-30, eivät edes tavoitelleet raskasta panssarointia, vaan passiivinen suojaus ajateltiin korvattavan keveyden suomalla ketteryydellä. Yhdysvaltain M60 Pattonin suunnittelussa kanuunatulta kestävää panssarointia yritettiin saavuttaa, mutta huonolla menestyksellä. Patton uhrasi liikkuvuutensa saavuttamatta ylimääräisen painonsa vastineeksi juurikaan merkittävää lisäsuojaa. Britit onnistuivat tavoitteessa omalla Chieftain-vaunullaan, mutta vaunun paino karkasi moottorilleen liian suureksi, ja lopputuloksena oli liikesodankäyntiin kelvottoman hidas ja epäluotettava vaunu.

1960-luku oli kuitenkin vielä aikaa, jolloin Neuvostoliitto kykeni haastamaan lännen teknologisessa kehityksessä. Aseteknologian saralla tuloksena oli monin tavoin vallankumouksellinen T-64, joka todisti länsimaiden olleen väärässä: Vaunun uraauurtava, pelkän panssariteräksen sijaan eri materiaaleja yhdistävä komposiittipanssarointi todisti, että keskiraskas vaunu voisi hyvinkin kestää sekä vaunukanuunoiden että panssarintorjuntaohjusten tulta.

Ensi kertaa panssarivaunuihin tulleen automaattilataajan avulla vaunun miehistö supistui neljästä kolmeen, mikä pienensi vaunun sisätilojen kokoa ja rajoitti tehokkaasti vaunun massan kasvua panssaroinnista huolimatta. Siten vaunun paino pysyi reilusti alle 40 tonnissa ja vaunu säilytti keskiraskaille vaunuille ominaisen liikkuvuuden.

T-64 oli myös ensimmäinen keskiraskas vaunu, jonka pääaseena käytettiin kaliiperiltaan yli 120mm sileäputkista tykkiä. Länsimaisessa tankkiaseistuksessa kaliiperi yleistyi vasta 1980-luvulla seuraavan sukupolven vaunuissa. 120mm tykin samoihin aikoihin omaksuneet britit ovat puolestaan itsepäisesti pitäytyneet tähän päivään asti hieman tarkemmissa, mutta kalliimmissa ja ampumatarvikevalikoimaa rajoittavissa rihlatuissa kanuunoissa.

T-64 otteli 125mm tykillään ja komposiittipanssaroinnillaan käytännössä yli puolta painavempien raskaiden panssarivaunujen sarjassa, tehden raskaista panssarivaunuista tarpeettomia. T-64 oli vaunu, johon päättyi raskaiden vaunujen vuosikymmeniä jatkunut tie. Neuvostovaunu nosti taistelupanssarivaunun siksi ”universaaliksi tankiksi”, jota Iso-Britannia jo toisesta maailmansodasta asti oli tavoitellut. Uusi taistelupanssarivaunuluokka kykeni toteuttamaan lähes kaikki kevyiden, keskiraskaiden ja raskaiden vaunujen tehtävät.

Paperilla T-64:n olisi pitänyt taata Neuvostoliitolle ylivoimaisen panssariase ainakin kahdeksi vuosikymmeneksi, sillä länsimaat eivät kyenneet kuromaan sen teknistä etumatkaa kiinni kuin vasta 1970-luvun lopulla. T-64:n tekninen edistyksellisyys törmäsi kuitenkin sosialismin todellisuuteen, sillä neuvostoteollisuus ei kyennyt täyttämään neuvostoinsinöörien vaatimuksia. Vaunun tuotanto oli Neuvostoliiton teollisuudelle hidasta ja kallista, eikä lopputuote silti yltänyt insinöörien asettamiin standardeihin. Tuotantoteknisten ongelmien johdosta T-64 oli teknisesti epäluotettava ja vaikeasti ylläpidettävä, massamaiseen halpatuotantoon sopimaton sekä liian kallis kelvatakseen vientituotteeksi Neuvostoimperiumin alusmaihin.

Neuvostoliiton taisteluvaunujen kehityksen fokus siirtyi pian yksinkertaisempaan ja massatuotettavaksi paremmin sopivaan T-72:een, joka T-64:ää monin tavoin huonompana oli sekin vakava uhka länsivaunuille aina 1980-luvulle saakka. T-64:n kehityksen hiipuessa itäblokki kuitenkin menetti laadullisen etulyöntiasemansa panssarivaunuissa aina näihin päiviin saakka.

T64BV
T-64BV-kehitysversiossa alkuperäiseen T-64:ään on lisätty muun muassa reaktiivipanssarointi, jonka tiiliskiven muotoiset palikat räjähtävät osumasta tuhoten vaunuun osuvan ammuksen tai heikentäen sen kykyä läpäistä räjähteen alla olevaa panssarointia.

Kokonaan ei T-64:n kehitys ole vieläkään päättynyt, vaikka Venäjä on jo luopunut T-64:n ja sen kehitysversion T-80:n tuotannosta. Ukraina on itsenäistyttyään jatkanut vaunun tuotantoa ja kehitystyötä, ja maa on aikeissa päivittää yli puolen vuosisadan ikään ehtineen vaunun vuoden kuluessa täysin uudella, kokonaan miehittämättömälla tornilla. Ukrainan vanhemmat, mutta silti päivitetyt T-64:t ovat joutuneet tositoimiin Venäjän hyökättyä Itä-Ukrainaan vuonna 2014. Ukrainan sodassa hallituksen T-64:t ovat tiettävästi ensimmäistä kertaa kohdanneet Venäjän uudemmat T-72- ja T-90-vaunut myös taistelukentällä. Nähtäväksi jää, jatkuuko T-64:n kehitys uuden kotimaansa palveluksessa vielä seitsemännelleen vuosikymmenelle.

Leopard 2

Leopard 2A4
Leopard 2:n varhaisemmat kehitysversiot tunnistaa helpoiten laatikkomaisesta tornista, jossa ei ole myöhempien versioiden viistoa lisäpanssarointia.

Suomalaisille vaunumiehille varsin tutuksi tullut saksalainen Leopard 2 oli ensimmäisiä sodanjälkeisiä vaunuja, jossa niin ohjus- kuin kanuunatultakin kestävä panssarointi yhdistettiin onnistuneesti keskiraskaiden vaunujen liikkuvuuteen ja raskaiden panssarivaunujen tulivoimaan. Leopard 2 oli myös ensimmäisiä panssarivaunuja, joka sai modulaarisen, helposti pävitettävän komposiittipanssaroinnin ja ammunnanhallintajärjestelmän. Juuri tuo päivitettävyys on pitänyt Leopardin ajanmukaisena ja usein yhä edelläkävijänäkin kolmen vuosikymmenen teknologisesta kehityksestä huolimatta. 1980-luvun puolivälissä syntynyt Leopard 2A4 -kehitysversio on edelleen läntisen maailman yleisin taistelupanssarivaunu, jonka tuoreemmat, 1990-luvulla kehitetyt 2A5- ja 2A6-versiot ovat monilta osa-alueiltaan edelleen panssarivaunujen teknologisen kehityksen kärkeä.

Leopard 2 oli toki vakuuttava jo ilmestyessään. Se kantoi alusta saakka nykystandardien mukaista ja edelleen laajassa käytössä olevaa 120mm sieläputkista kanuunaa, kauan ennen muita länsivaunuja. Vaunuun lisättiin nopeasti myös passiivinen lämpötähtäin, jonka pimeänäkökyky ei enää vaatinut erillistä infrapunavalaisinta. Lämpötähtäimen verraton ylivoima todistettiin vuosia myöhemmin Persianlahden sodassa, jossa perinteisillä infrapunalampuilla pimeässä tähystäneet pelätyt neuvostovalmisteiset T-72:t jäivät savikiekkojen rooliin.

Mutta takaisin Leopardiin. Saksalaisvaunu päihitti aikansa itäiset ja läntiset kilpailijat tulivoiman lisäksi myös liikkuvuudessa ja polttoainetaloudellisuudessa. Leopard 2 pystyy järkälemäisen mutta taloudellisen V12-diesel-moottorinsa avulla pysymään liikkeessä tai pitämään järjestelmänsä käynnissä huomattavasti pidempään kuin kaasuturbiinimoottorilla varustetut uusimmat aikalaisensa, Abrams ja T-80, mikä puolestaan vähentää vaunun polttoainehuollon tarvetta merkittävästi. Leopardin 1500 hevosvoiman moottori ja automaattivaihteisto liikuttivat vaunua kuitenkin yli 10 tonnia kevyempiä itävaunuja ketterämmin.

Kaikilla osa-alueilla Leopard ei kuitenkaan lähes samaan aikaan tuotantoon ehtinyttä Abramsia voita. Leopardin huomattavimpana heikkoutena on edelleen Abramsia selvästi huonompi miehistön suoja, sillä pääosaa vaunun ampumatarvikkeista ei ole erotettu miehistötilasta millään tavoin. Suurin osa vaunun pääaseen ammuksista on suojaamattomassa telineessä rungon etuosassa, kuljettajan vasemmalla puolella. Läpäisevä osuma rungossa saattaa siten johtaa koko tornin paikoiltaan heittävään räjähdykseen tai miehistön elävältä käristävään ruutipaloon; samaan ilmiöön, joka Persianlahden sodassa vei maineen venäläiseltä T-72:lta.

Kampfpanzer Leopard 2 A5
Leopard 2 on pysynyt ajantasaisena vuosikymmenten yli helpohkon päivitettävyytensä ansiosta. Kuvassa etualalla näkyvän, 1990-luvun Leopard 2A5-kehitysversiota edustavan vaunuyksilön yksityiskohdista voi nähdä, että kyseinen vaunu on torniaan myöten peräisin 1980-luvun alkupuolen varhaisimmista tuotantoeristä. Leopard 2 oli ja on edelleen yksi helpon päivitettävyyden edelläkävijöistä.

Heikkous on tullut parrasvaloihin Turkin Syyriassa aloittamien sotatoimien myötä, jossa Turkki on menettänyt sodassa useita Leopard 2A4 -vaunujaan panssarintorjuntaohjuksille. ISIS on julkaissut kahdesta Syyriassa tuhotusta Leopardista kuvia, joissa vaunuista on tullut samanlaisia savuavia, tornittomia hylkyjä, kuin CNN:n uutiskuvia 1990-luvun alussa dramatisoineista irakilaisista T-72-vaunuista. Syyrian tapauksessa ISIS:n haltuun jääneiden vaurioituneiden Leopardien ”korkkausta” on kuitenkin saatettu avittaa joko tuhoamispanoksilla tai Turkin omilla ilmaiskuilla, mutta yhtäkaikki haavoittuvuus on olemassa, jos vaunun vahvasti panssaroitu etuosa onnistutaan läpäisemään. Huomioitavaa myös on, että Leopardin ammussäilön haavoittuvuus ei suinkaan ole poikkeuksellista, vaan ammukset säilytetään samalla tavalla lähes kaikissa nykyisin käytössä olevissa taistelupanssarivaunuissa – Abramsia lukuunottamatta.

Puutteistaan huolimatta Leopardin laaja asiakaskunta ja helppo päivitettävyys ovat auttaneet vaunua pysymään aikalaisiaan paremmin teknologisen kehityksen tahdissa. Päivitetty Leopard 2 on edelleen yksi maailman parhaista taistelupanssarivaunuista, yli 30 vuotta prototyyppinsä valmistumisen jälkeen. Lisäksi se on usein edelleen ensimmäinen kokeilualusta uusien teknologioiden testaukselle. 1970-luvun suunnittelun asettamat rajoitteet alkavat kuitenkin viimein tulla vastaan, ja Saksassa onkin aloitettu täysin uuden vaunun kehitystyö. Leopard 2 saattaa hyvin palvella maailman asevoimia vielä toiset 40 vuotta, mutta 2020-luvulla se tuskin on enää kehityksen kärjessä.

M1 Abrams

Chryslerin valmistama Abramsin XM1-prototyyppi 1970-luvun lopulta. Rungon ja tornin muotoilu poikkeavat lopullisesta M1-mallista huomattavasti, koska lopulliseen valmistusversioon lisättiin vaunulle laatikkomaisemman muodon antanut komposiittipanssarointi.

1970-luvun lopulla kehitetty ja vuonna 1980 palveluskäyttöön astuneesta M1 Abramsista on tullut modernin taistelupanssarivaunun arkkityyppi, joka on saavuttanut taistelukentillä lähes kuolemattoman maineen. 1990-luvulla Persianlahden sodassa Abramsia vastaan asettuneet, aiemmin pelätyt neuvostovalmisteiset T-72:t eivät onnistuneet koko sodan aikana tuhoamaan ensimmäistäkään yhdysvaltalaisten M1A1-vaunua. Sittemmin tuo perehtymättömien toimittajien ja viihdekirjailijoiden luoma ja internetin keskustelupalstoilla aina siitä saakka toistettu väite Abramsin poikkkeuksellisesta tuhoutumattomuudesta on osoittautunut myytiksi. 2000-luvun sodissa Irakissa ja Jemenissä Abramseja on tuhottu lukuisia niin tienvarsipommein kuin panssarintorjuntaohjuksinkin. Onpa Abrams läpäisty jopa vanhalla venäläisellä RPG-7-singollakin, vaikkakin poikkeuksellisissa olosuhteissa ja vähin vaurioin. Tavallisten kuolevaisten – vai tuhoutuvaisten? – joukkoon tippumisestaan huolimatta Abrams on kuitenkin edelleen yksi maailman parhaista panssarivaunuista.

Abrams tunnetaan erityisesti sen köyhdytettyä uraania hyödyntävästä, lähes läpäisemättömän jykevästä panssaroinnistaan. Taistelupanssarivaunujen suunnittelufilosofian mukaisesti Abramsin vahvin panssarointi rajoittuu kuitenkin sen tornin etuosaan, eikä vaunua ole suunniteltu kestämään muiden panssarivaunujen tulta muualta kuin noin 60:n asteen levyisestä etusektoristaan. Abramsin menestys Persianlahden sodassa johtui panssarointiaan enemmän tarkasta ja nopeasta ammunnanhallintajärjestelmästä, tarkan tulen liikkeestä mahdollistavasta vakaimesta, sekä ennen kaikkea pimeässä lähes päivänvalon tavoin tähystämisen mahdollistavasta lämpökamerasta. Abramsit saivat pimeässä ja hiekkamyrskyissä käytännössä aina ensihavainnon, ampuivat ensilaukauksen, ja myös osuivat ensimmäisenä, tuhoten Irakin T-72:t usein jo ennen kuin irakilaiset ehtivät kunnolla reagoimaan vastaansa tulevaan uhkaa. Yhdenkään Abramsin ei tiedetä varmuudella saaneen koko sodan aikana edes osumaa vihollisen panssarivaunun ampumasta laukauksesta, joten panssaroinnista ei taisteluiden yksipuolisuus johtunut.

Iraqi Freedom
Järeämmän 120mm pääaseen saanut M1A1 oli yksi Persianlahden sodan ikonisimpia näytteitä Yhdysvaltojen teknologisesta ylivoimasta.

Nuoruusvuosinaan Abramsin panssarointi, tulivoima, tähystyskyky sekä tehokas toiminta-aika olivat heikompia kuin toisella aikalaisellaan, saksalaisella Leopard 2:lla. Yhdysvallat kuitenkin kuroi saksalaisen insinöörityön etumatkan kiinni niin Iso-Britannian kuin Saksan itsensäkin avustuksella 1980-luvun aikana. 1990-luvun koittaessa Abrams oli M1A1-versiossaan täysin ylivertainen kaikkiin Neuvostoliiton tuottamiin vaunuihin nähden jokaisella oleellisella osa-alueella, käyttö- ja valmistuskustannuksia lukuunottamatta. Yhdysvaltojen valtavat resurssit ja Persianlahden sodan siivitttämä vientimenestys ovat varmistaneet Abramsin jatkokehityksen ja auttaneet muista amerikanraudoista poiketen vaunun teknisen ylivertaisuuden säilymisen.

Yhdysvaltojen unohdettua 2000-luvulla hetkellisesti panssarisodan merkityksen, ehti saksalaisen Leopard 2:n kehitys kuitenkin saavuttaa ja monilta osin ohittaa Abramsin. Leopard häviää Abramsille kuitenkin miehistön suojauksessa, joka saksalaisessa vaunussa on edelleen merkittävästi heikompi. M1 toimi miehistön suojauksen edelläkävijänä, sillä sen pääseen ammukset yli kymmenkiloisine ruutipanoksineen on sijoitettu vaunun miehistötilasta eristettyyn, panssariovella suojattuun tilaan tornin taakse. Ratkaisu korottaa merkittävästi miehistön selviytymistodennäköisyyttä jos ja kun vaunun panssaroinnin tarjoama suoja osoittautuu riittämättömäksi, minkä arvon jopa venäläiset ovat vihdoin oppineet huolimatta perinteisestä piittaamattomuudestaan sotilaidensa henkeä kohtaan.

M1 Abrams ei ole enää edelläkävijä miehistön suojassa, tulivoimassa tai ergonomiassa, mutta uusimmassa M1A2 SEP v2 -kehitysversiossaan se on edelleen kaikilta ominaisuuksiltaan tasapainoisen hyvä mihin tahansa muuhun vaunuun verrattuna. Vaunussa on edelleen runsaasti käyttämätöntä kehityspotentiaalia, jota Yhdysvallat on herännyt myös hyödyntämään panssariarmadansa taisteluarvon säilyttämiseksi. Joustavuus, kasvupotentiaali ja tasapainoinen suorituskyky tekevät Abramsista kenties parhaan ja monipuolisimman palveluskäytössä olevan panssarivaunun.

Mainokset

Kommentoi vapaasti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s