Tulevaisuuteen HX-hankkeen siivillä

Nojatuolikenraalin toimituksen ollessa tauolla on Suomen seuraavan torjuntahävittäjän valinnassa tapahtunut paljon. Projekti sai vihdoin nimensä, Puolustusvoimat on kontaktoinut korvaajaehdokkaiden valmistajat ja Suomi on vastaanottanut mittavat määrät tietoa kustakin konetyypistä. Suomen Ilmavoimatlentävät tulevaisuuteen HX-hankkeen siivittämänä, mutta mikä koneista lopulta tullaan valitsemaan on edelleen suuri kysymysmerkki niin suurelle yleisölle kuin varmasti Puolustusvoimillekin.

Sotilasilmailun maailmassa on kahden vuoden aikana tapahtunut paljon. Kunkin konetyypin valmistaja on saavuttanut vientimenestystä tuotteilleen, koneiden kehitystyö on ottanut merkittäviä askelia eteenpäin ja Lähi-idän sodat ovat kartuttaneet useiden konetyyppien käyttökokemuksia. Vähemmän sotakäyttöä aiemmin nähneet BAE Systemsin Eurofighter ja Dassaultin Rafale ovat viimein kerryttäneet runsaasti kokemusta operatiivisesta käytöstä Syyrian ja Irakin yllä, samoin kuin Boeingin Super Hornet. Lockheedin lippulaiva F-35 saavutti huomattavia merkkipaaluja kehityksessään kun Yhdysvaltain ilmavoimat, merivoimat ja merijalkaväki aloittivat hävittäjän käyttöönoton ja ensimmäiset liittolaismaatkin ovat alkaneet vastaanottaa koneitaan. Käytännön kehityksen kannalta perää pitää SAABin Gripen E, joka etenee hitaasti mutta varmasti kohti ensilentoaan. Jokseenkin yllättävästi Puolustusvoimat hyväksyi Boeingin Super Hornetin yhdeksi HX-hankkeen ehdokkaista, vaikka koneen pitkä elinkaari, suorituskyky ja rajoittuneet kasvumahdollisuudet rajasivat sen pois ensimmäisestä analyysistäni.

F/A-18E Super Hornet. Kuva: Wikimedia Commons

Ensimmäistä kertaa kirjoittaessani vaihtoehdoista uudeksi torjuntahävittäjäksi, oli julkisesta tiedosta varsinkin F-35:n osalta vahva puute. Kahden kuluneen vuoden aikana julkinen tietokenttä on laajentunut huomattavasti, mutta markkinoinnin ja faktojen rajat ovat hämärtyneet. Objektiivisen analyysin luominen on vaikeutunut kun tosiasioiden ja markkinointivivahteisten lausuntojen erot ovat käyneet epäselviksi. Esimerkiksi Lockheed-Martinin lanseeraama, sinänsä merkitystä vailla oleva markkinointitermi “viidennen sukupolven” hävittäjistä on jo ehtinyt vakiintua alan kielenkäyttöön ikään kuin objektiivisena terminä. On sanomattakin selvää että Yhdysvalloilla ja Lockheed-Martinilla on vahva tarve projisoida varmuutta F-35:n usein kyseenalaistettuihin kykyihin, yhtä lailla kuin SAABilla on kriittinen tarve korostaa tuotettaan halpana, mutta lähes yhtä kyvykkäänä vaihtoehtona kilpailijoilleen. Niin Gripen E kuin F-35:kin ovat kumpikin vailla operatiivista käyttöhistoriaa, kun puolestaan Eurofighter, Rafale ja Super Hornet ovat kukin niittäneet lentotunteja Lähi-idän taistelukentillä, ja käyttökokemuksien puutetta yritetään paikata markkinointipuheilla.

Oli HX-hankkeen tulos lopulta mikä tahansa, on Suomen ilmavoimien kannalta elintärkeää, että valittu konetyyppi on lopulta luotettava, suorituskykyinen sekä kustannustehokkaasti tarpeemme täyttävä. Arviointiprosessin ollessa käynnissä on ehdottoman tärkeää erottaa markkinointi tosiasioista ja pyrkiä pitämään näiden kahden väliset rajat selvinä. Muussa tapauksessa Hornetimme korvataan kalustolla, joka on tarpeisiimme soveltumaton ja/tai ylihinnoiteltu. Vaikka kukin korvaajaehdokkaista on summittaisesti verrannollinen hankintahinnan kannalta,  on käyttökustannuksissa merkittäviä eroja. Koska uudet hävittäjät tulevat olemaan pääasiallinen ilma-aseemme vuosikymmeniä, tulevat myös käyttö- ja ylläpitokustannukset olemaan huomattavasti pelkkää hankintahintaa merkittävämpi tekijä.

Myös poliittiset näkökulmat ovat korostuneetkahden vuoden aikana selvästi. Erityisesti Yhdysvaltojen sisäpoliitinen kehitys sekä Euroopan sisäinen integraatio ovat kokeneet huomattavia muutoksia ja puolustuspolitiikan kannalta amerikkalaisten koneiden hankinnasta on tullut ongelmallisempaa. Vaikka julkisten lausuntojen perusteella HX-hankkeen tuloksena valitaan ehdokkaista suorituskykyisin, voi politiikalla vielä olla lopulliseen valintaan enemmän vaikutusta kuin oli ennakoitavissa vielä kaksi vuotta sitten.

Suomen turvallisuuspoliittisen suuntautumisen lisäksi poliittinen harkinta voi ulottua myös hyvin käytännönläheisiin valintakriteereihin: Yhdysvaltain asevientisäännöt (International-Traffic-in-Arms-Regulations, ITAR) rajoittavat Atlantin takana kehitetyn teknologian vientiä ja sitoo väistämättä ostajamaan Yhdysvaltojen asettamien ehtojen puitteisiin. Yhdysvaltalaishävittäjien lisäksi ITAR-sopimus ulottuu myös amerikkalaista teknologiaa käyttävään ruotsalaiseen Gripeniin. Dassault markkinoikin Rafalea ainoana länsimaisena ITAR-vapaana hävittäjänä, mikä suojaa Rafalea ja sen käyttäjiä Yhdysvaltojen sisä- ja ulkopoliittisten heilahdusten vaikutuksilta. ITAR-sopimuksen rajoittavuutta on spekuloitu osasyyksi sille, että Intia pudotti niin Lockheed Martinin kuin Boeinginkin vuonna 2012 päättyneen MMRCA-hankkeensa lopullisen valinnan ulkopuolelle. ITAR-vapaus saattaa nostaa altavastaajana pidetyn Rafalen mahdollisuuksia myös Suomen HX-hankkeessa.

Dassault Rafale. Kuva: Wikimedia Commons

Kunkin konetyypin todellinen suorituskyky on Nojatuolikenraalin toimituksen näkökulmasta hämärtynyt ja tehnyt konetyyppien totuutta mukailevasta vertailusta äärimmäisen hankalaa. Koska jokaisen valmistajan ja valmistajamaan omat sisäiset ja ulkoiset intressit ovat aika ajoin ristiriidassa todellisuuden kanssa, on markkinoinnilla ja lobbauksella pyritty muokkaamaan julkista näkemystä välillä varsin aggressiivisestikin.Puolustuskaluston hankinnoissa potentiaalisen asiakkaan on kyettävä ohittamaan valtaosa markkinointikoneistosta ja perehtymään ainoastaan niihin seikkoihin, jotka ovat kaluston käyttötarkoituksen kannalta olennaisia sekä totuudenmukaisia, mutta poliitikkojen ja asiantuntijoiden kautta tapahtuva epäsuora lobbaus on usein paljon vaikeammin havaittavissa kuin suora mainospuhe

Suomi tarvitsee uuden torjuntahävittäjän, mutta valinnan sen tyypistä tulevat tekemään yhtä lailla poliitikot kuin Puolustusvoimien ammattilaiset, joiden on punnittava sekä maamme sotilaalliset ja taloudelliset edellytykset että ehdokkaiden tekninen ja poliittinen soveltuvuus.