Kylmän sodan ikonit Itämerellä

Viime vuoden joulukuun alkupuoliskolla Pohjoismaissa ja Baltiassa saatiin konkreettista näyttöä idän ja lännen kasvaneista jännitteistä kun Venäjän ilmavoimien strategiset Tu-95-pommikoneet operoivat Itämeren yllä ensimmäistä kertaa sitten kylmän sodan päättymisen. Kaliningradin ja manner-Venäjän välillä kulkeneet lentueet koostuivat strategisista pommikoneista, hävittäjistä sekä tiedustelukoneista. Strategisella lentokalustolla suoritettu harjoitustoiminta nostaa ymmärrettävästi naapurimaiden huolta nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä.

Lineup_of_Tu-95_at_Engels_Air_Base
Tu-95 pommikoneita Engelsin lentotukikohdassa. itämerellä kohdatut Bear-H pommittajat nousivat ilmaan samasta tukikohdasta. Kuva: Wikimedia Commons

Strategisten pommikoneiden esille tuominen operatiivisissa harjoituksissa lähettää selvän viestin nyky-Venäjän kyvystä projisoida sotavoimaa lähialueillansa. Harjoitukset antavat Venäjälle myös mahdollisuuden analysoida Itämerellä operoivien länsimaisten ilmavoimien vastatoimia ja valmiustasoa potentiaalisessa kriisitilanteessa. Harjoitustoiminnan tarkoitusperien syvällisemmässä analysoinnissa on olennaisen tärkeää ymmärtää niissä käytettyä kalustoa, sillä raskaiden pommikoneiden operointi Itämerellä on osa laajempaa strategiaa. Lentotoiminnassa eniten huolta ovat herättäneet kaksi kylmän sodan ikonista lentokonetta: Tu-95MS, NATO-koodinimeltään Bear-H, sekä Tu-22M, NATO-koodinimeltään Backfire-C.

Tu-95 Bear on yksi merkittävimmistä kylmän sodan aikana rakennetuista lentokoneista sekä yksi iäkkäimmistä sotakoneista maailmassa. Pommikone kehitettiin 40-luvun lopun ja 50-luvun alun aikana amerikkalaisen B-52:n venäläiseksi vastakohdaksi, pitkänmatkan strategiseksi pommittajaksi. Tu-95 juontaa juurensa aikaan ennen mannertenvälisten ohjusten teknistä kypsymistä, jolloin Neuvostoliitto tarvitsi Atlantin länsipuolelle kohdistuviin ydinhyökkäyksiin soveltuvan pommikoneen. Tavoitteena Tu-95:n kehityksessä oli Venäjältä Yhdysvaltoihin riittävä kantama ilman lisätankkausta ja kyky kantaa 11-tonnin kuorma kohteen ylle. Tuloksena syntyi Tu-95:n ensimmäinen tuotantoversio, NATO-koodinimeltään Bear-A.

Ainoastaan pommien kuljettamiseen soveltuvasta A-versiosta kehitettiin nykyaikaisempi Bear-B, joka suunniteltiin kantamaan ja laukaisemaan ydinkärjellä varustettuja Raduga Kh-20 -risteilyohjuksia. Myöhemmin tuotetut versiot pommittajasta ovat kehitysversioita Bear-B-mallista. Nykyisin Venäjän ilmavoimat operoivat Tu-95MS/Bear-H -mallin koneita, jotka pohjautuvat aiempaan merialueiden tarkkailuun ja partiointiin kehitettyyn Tu-142MK-malliin. Bear-H on Bear-B:n tavoin risteilyohjusten laukaisualustaksi suunniteltu pommikone, joka kykenee lentämään 13 kilometrin korkeudessa 920 km/t matkanopeudella noin 15 000 kilometriä, kantaen samalla kuusi Kh-55-risteilyohjusta sisäisessä asetilassaan. Venäjän ilmavoimien nykyisin käyttämästä Bear-H:sta edelleen kehitettiin malli, joka sisäisen asetilansa lisäksi kykenee kantamaan siipiin sijoitetuissa kiinnityspisteissä kymmenen Kh-55-risteilyohjusta.

Tu-95:n rooli nyky-Venäjän strategiassa on viime aikoina käynyt ilmi harjoituksista, joissa pommikone-lentueet ovat harjoitelleet ydinkärjin varustetuilla risteilyohjuksilla toteutettavia iskuja Yhdysvalloissa sijaitsevia kohteita vastaan. Harjoituksista käy ilmi, että 50-luvulla alun perin käyttöön otettu kone on edelleen ajankohtainen osa Venäjän strategiaa ja osoittaa kuinka modernisoitu versio vanhasta pommittajasta pystyy vielä nykypäivänäkin suorittamaan tehtävänsä muuttuneesta toimintaympäristöstä huolimatta. Venäjän ilmavoimilla on edelleen käytössään 58 Tu-95MS-pommittajaa.

Itämerellä kohdatuissa lentueissa tavattu Tu-22M Backfire-C puolestaan on perua 60- ja 70-luvun vaihteessa suoritetusta kehitystyöstä, jolla tavoiteltiin Bearia kevyempää, yliääninopeuksiin kykenevää pommikonetta. Projektin tuloksena syntynyt ensimmäinen versio ei tyydyttänyt Neuvostoliiton sotilasjohtoa ja kone jouduttiin suunnittelemaan uusiksi, josta seurasi evoluutioversio Backfire-A. Toinenkaan kehitysmalli ei tyydyttänyt työn tilaajia, jonka seurauksena pommittaja jouduttiin jälleen suunnittelemaan uusiksi. Tu-22:n ensimmäinen täyteen tuotantoon päätynyt malli tunnetaan NATO-koodinimellä Backfire-B, jota valmistettiin yli 200 kappaletta. Nykyinen Backfire-C eli Tu-22M3 on pitkälle viety evoluutio ensimmäisestä tuotantomallista, jossa korostettiin B-mallissa havaittujen puutteiden korjaamista. Viimeisin tuotantomalli on ominaisuuksiltaan vakuuttava pommikone, joka kykenee lentämään yli kaksinkertaisella äänennopeudella 13 kilometrin korkeudella. Backfiren taistelukantamasta on epävarmuutta, mutta sen uskotaan olevan lähes 4 000 kilometriä. Aseistuksenaan Tu-22M voi kantaa kolmea merimaaleja vastaan tarkoitettua Kh-22-ohjusta tai kymmentä hyvin nopeaa, maamaaleja vastaan tarkoitettua Kh-15-ohjusta.

TU-22M3
Tu-22-M3 yliäänipommikone nousee ilmaan. Kuva: Wikimedia Commons

Yli kaksinkertaiseen äänennopeuteen kykenevä Backfire on Bearia nopeampi, kevyempi ja ketterämpi. Mikäli Neuvostoliitto ja Nato olisivat ajautuneet sotaan kylmän sodan viimeisinä vuosikymmeninä, olisivat Naton laivasto-osastot ja erityisesti Yhdysvaltain laivaston lentotukialukset olleet Backfire-lennostojen pääasiallisia kohteita. Myös maahan sijoitettujen ilmapuolustusverkostojen läpäiseminen lukeutuu Backfiren tehtäväkuvaan. Tu-22 ansioitui kylmän sodan aikana myös tiedustelutehtävissä sekä 80-luvun aikana perinteisissä pommitustehtävissä Afganistanissa. Backfiren operatiivisen toiminnan potentiaalia rajoitettiin, kun koneen ilmatankkausmahdollisuus poistettiin Start I -sopimuksen mukaisesti. Raskaasti aseistetun Backfiren kantama on sisäisellä polttoaineella riittävä kattamaan koko Euroopan, mutta ilman ilmassa tapahtuvaa lisätankkausta ei Tu-22 kykene iskemään Yhdysvaltojen itä- tai länsirannikolla sijaitsevia kohteita vastaan.

Tu-22M3 on Tu-95MS:n tavoin havaittu Itämerellä Venäjän ilmavoimien strategisissa harjoituksissa, joista huomiota herättävimmät ovat olleet vuoden 2013 maaliskuun lopulla suoritettu harjoitushyökkäys Ruotsia vastaan sekä joulukuun 2014 aikana suoritetut harjoituslennot Kaliningradin ja manner-Venäjän välillä. Backfire on iästään huolimatta edelleen oleellinen osa Venäjän ilmavoimien ja laivaston iskukykyä.

Vanha pariskunta uudelleen tositoimissa

Tänä ja viime vuonna suoritetut harjoitukset osoittavat hyvin kuinka Venäjä edelleen luottaa strategisiin pommikoneisiinsa lähialueidensa hallinnassa ja voiman projisoinnissa. Harjoituksien luonne ja tarkoitusperät herättävät viimeaikaisessa toiminnassa eniten huolta. Erityisesti Bearin typpisiä raskaita pommittajia ei ole Itämerellä kohdattu sitten kylmän sodan, ja viime kuukausina merkittävästi viilentynyt ilmapiiri Venäjän ja lännen välillä korostaa lentoharjoitusten merkitystä. Samaan aikaan kun EU ja Yhdysvallat pohtivat Venäjälle lisäpakotteita ja vahvistavat asemiaan, Venäjä suorittaa kyseenalaisia harjoituslentoja strategisella lentokalustolla sellaisella alueella, jolla vastaavanlaista toimintaa ei ole suoritettu vuosikymmeniin. Harjoituslennot pakottivat varsinkin Suomen ja Itämeren alueelle sijoitetut NATO-johtoiset ilmavoimat nopeampaan operointisykliin kuin mihin Ukrainan kriisiä edeltävinä aikoina oli totuttu. Alueen ilmavoimien vasteajan sekä toimintavalmiuden testaaminen oli epäilemättä yksi harjoituslentojen perimmäisistä motiiveista; tiedustelukoneiden ohessa keräämä signaalitiedusteludata ja Venäjän strategisten ilmajoukkojen valmiustason varmistaminen olivat huomattavia lisäetuja. Sotilaallisen toimintatehokkuuden kehittämisen ohella Venäjä pystyi osoittamaan Itämeren maille vahvuutta ja päättäväisyyttä operoimalla hyvin pientä osaa toimintakykyisistä strategisista pommikoneistaan alueella, jolla niitä ei ole totuttu normaalisti kohtaamaan.

Länsimaisista tiedustelulähteistä ei ole toistaiseksi kantautunut tietoa, jossa linjattaisiin millään tavoin Venäläisten pommikoneiden harjoittelemaa tehtäväkuvaa. Venäjän virallisen lausunnon mukaan kyseessä olivat valmiustilaharjoitukset sekä hyökkäykset kuvitteellista vihollista vastaan. Pelkästään koneiden ilmaantuminen Itämerelle on merkittävä tekijä, mutta tieto harjoituksen sisällöstä on vähintäänkin yhtä arvokas, ainakin sotilaalliselta kannalta ajateltuna.

Joulukuun aikana suoritetuissa lennoissa Kaliningradin ja Venäjän välillä käytettiin sunnuntaina 7.12. kahta Tu-22M Backfireä sekä neljää Tu-95MS Bear-H:ta saattokoneiden, tankkereiden ja tiedustelukoneiden ohella. Backfiret ja Bearit yhdessä olisivat kyenneet kantamaan mittavan määrän ilmasta-maahan-arsenaalia kuten risteilyohjuksia. Vaikka Bearit ovat nykyään jo vanhahtavaa kalustoa, olisivat ne kriisitilanteessa hyödyllinen työkalu Itämerelläkin, sillä ne pystyisivät toimimaan partioivina laukaisualustoina suurille määrille risteilyohjuksia. Kh-55-sarjan risteilyohjuksia on myös testattu Backfiressä kylmän sodan aikana, mutta julkisista lähteistä saatavilla olevan tiedon perusteella ei ole varmuutta Kh-55-sarjan ohjusten laajemmasta operatiivisesta käytöstä Backfireissä. Venäjän ilmavoimat ovat käyttäneet Tu-22M-pommittajissaan sekä Kh-22-sarjan raskaita risteilyohjuksia että lyhyen kantaman Kh-15-ohjuksia.

Kh-55 risteilyohjus. Alkuperäisestä ydinkärjellä varustetusta ohjuksesta on kehitetty edelleen konventionaalisella taistelukärjellä varustettuja taktisia variantteja kuten Kh-555. Kuva: Wikimedia
Kh-55 risteilyohjus. Alkuperäisestä ydinkärjellä varustetusta ohjuksesta on kehitetty edelleen konventionaalisella taistelukärjellä varustettuja taktisia variantteja kuten Kh-555. Kuva: Wikimedia
Kh-15 maamaali-ohjus. Alkuperäinen malli oltiin varusteltu ydinkärjellä, mutta Venäjän ilmavoimien käytössä on myös konventionaalisilla taistelukärjillä varustettuja variantteja. Kuva: Wikimedia Commons
Kh-15 -ohjus. Alkuperäinen malli varustettiin ydinkärjellä, mutta Venäjän ilmavoimien käytössä on myös konventionaalisilla taistelukärjillä varustettuja variantteja. Kuva: Wikimedia Commons

Kriisi- tai sotatilanteessa neljä Bearia sekä kaksi Backfireä sisältänyt muodostelma pystyisi vaikuttamaan Itämeren strategiseen tilanteeseen merkittävästi, sillä pommittajien potentiaalisella aseistuksella olisi mahdollista iskeä kaikkia alueella sijaitsevia tärkeitä sotilaskohteita vastaan tehokkaasti. Konventionaalisilla räjähteilläkin varustetuilla Kh-555-risteilyohjuksilla voitaisiin aiheuttaa mittavaa vahinkoa Itämeren maiden sotilasinfrastruktuuria vastaan eikä puolustajille jäisi juurikaan aikaa reagoida hyökkäykseen. Pahimmissa skenaarioissa neljästä Bear- ja kahdesta Backfire-pommittajasta koostuva lentue saattueineen pystyisi lamauttamaan Itämeren valtioiden rannikoilla sijaitsevat sotilaskohteet alle 15 minuutissa hyökkäyksen käynnistymisestä. Tu-95:n laukaisemat risteilyohjukset iskisivät kohteisiinsa muutaman metrin tarkkuudella, mahdollistaen viestintä- ja johtokeskusten tarkan tuhoamisen lyhyellä varoitusajalla. Risteilyohjuksia ennen maalinsa löytäisivät 300 kilometrin maksimikantaman omaavat, konventionaalisilla taistelukärjillä varustetut Kh-15-ohjukset, jotka saavuttaisivat kohteensa alle 10 minuutissa.

Vaikka Venäjän harjoituksissa käyttämät pommittajat ovat perua kylmän sodan ajoilta, on iäkkäälläkin kalustolla silti oikein käytettynä huomattava potentiaali nykyajan kriisitilanteissa. Pohjoismaiden ja Baltian maiden puolustusvoimien olisi syytä ottaa pommittajaharjoitukset vakavasti ja huomioida suunnitelmissaan epätodennäköiseltäkin vaikuttavat vaihtoehdot, varsinkin kun itärajan toisella puolella on vuosikymmeniä opeteltu sotilaallisen voimatasapainon saavuttamista vanhentuneellakin kalustolla. Venäjän julkisuuteen antaman tiedon mukaisesti lennoissa oli kyse valmiusharjoituksista sekä hyökkäyksistä kuvitteellista vihollista vastaan, mutta on hyvinkin mahdollista että mainitut kuvitteelliset kohteet sijaitsivat itämerta ympäröivissä valtioissa tai pohjoismaissa.

(/div)

Mainokset

Kommentoi vapaasti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s