Suomen käyttöolosuhteiden realiteetteja

Artikkelisarjani edellisessä osassa tarkastelin Hornetin korvaajaehdokkaiden ilmataistelukykyjä pintapuolisesti. Tässä osassa pyrin selvittämään mikä tarjolla olevista hävittäjistä soveltuisi toimintaympäristöömme parhaiten.

Vaikka tekniset ominaisuudet sinänsä saattavat osoittaa yhden olevan ylitse muiden, tulevat silti laajemmat näkökulmat vaikuttamaan eniten siihen, mikä koneista valintaprosessin päättyessä valitaan Suomen ilmavoimien seuraavan sukupolven torjuntahävittäjäksi. Taloudellisesti vaikeana aikana suomella ei ole varaa tehdä suuria muutoksia valittuun konetyyppiin hankintakustannuksien lisäksi, jonka vuoksi Hornetin korvaajan tulisi soveltua jo lähtökohtaisesti olosuhteisiimme hyvin.

Suomen ilmatilan puolustus on jo sinänsä hankala taktinen ja strateginen kokonaisuus laajuutensa ja venäjän läheisyyden vuoksi. Sodan syttyessä Ilmavoimien käytettävissä on rajallinen määrä lentotukikohtia, ja vastapuolen ensisijaisiin tavoitteisiin sodan alkupäivinä kuuluisi näiden tukikohtien käytön evääminen ilmavoimiltamme. Lentotukikohta on vaikea kohde piilottaa ja yleensä käytössä olevat tukikohdat sekä niihin sijoitettu lentokalusto ovat pätevän vastustajan tiedossa. Operatiivisen toiminnan suunnittelussa myös maantietukikohtien käyttöön varaudutaan mikäli hyökkääjä onnistuu tavoitteessaan estää siviili- ja sotilaslentokenttien käytön ilmavoimiltamme. Kriisitilanteessa ilmavoimat joutuisivat mitä todennäköisimmin turvautumaan maantietukikohtien käyttöön, jonka vuoksi Hornetin korvaajan olisi syytä soveltua operointiin muualtakin kuin lentotukikohdista.

Kaksi Suomen Ilmavoimien F-18 C Hornetia valmiina lähtöön maantietukikohdasta. Kuva: Puolustusvoimat
Kaksi Suomen Ilmavoimien F-18 C Hornetia valmiina lähtöön maantietukikohdasta. Kuva: Puolustusvoimat

Sekä Rafale että Typhoon soveltuisivat minimaalisilla muutoksilla ilmavoimiemme käyttöön niin pieniltä siviililentokentiltä kuin maantietukikohdistakin. Kummankin eurohävittäjän operatiivista käyttöastetta parantaa kyky nousta ilmaan alle kilometrin mittaiselta kiitoradalta ja kumpikin voidaan aseistaa ja tankata hyvin nopeasti uutta tehtävää varten. Vastustajaa parempi käyttöaste on lähtökohtaisesti määräalivoimaisena taistelevalle suomelle erityisen tärkeä, jotta pystymme pitämään hävittäjämme ilmassa ja valmiina tehtäviin paremmin kuin hyökkääjä.

Eurofighterin Typhoonia operoitiin tehokkaasti operaatio Ellamyn aikana Libyassa vuonna 2011, jolloin hävittäjällä suoritettiin tehtäviä vuorokauden ympäri. Vaikka Typhoon menestyi pienen skaalan operaatiossa hyvin, on suuremman mittakaavan ongelmista hävittäjän huollossa raportoitu sekä Britannian että Saksan tahoilta. Saksan ilmavoimien 109:stä Typhoonista vain kahdeksan on raportoitu olevan taisteluvalmiina viime lokakuussa julkistettujen tietojen mukaan. Samankaltaisista ongelmista on raportoitu myös Britannian Kuninkaallisten Ilmavoimien sekä Espanjan Ilmavoimien tahoilta. Julkisista lähteistä saatavilla olevan tiedon perusteella koko Typhoon-tuotannon käyttöaste on todellisuudessa osoittautunut merkittävästi toivottua heikommaksi.

Typhoon take-off Libya
Kuninkaallisten Ilmavoimien 17 Laivueen Eurofighter Typhoonit suorittivat tehtäviä vuorokauden ympäri Operaatio Ellamyn aikana. Kuva: Wikimedia Commons

Kuninkaallisten Ilmavoimien 17 Laivueen Eurofighter Typhoonit suorittivat tehtäviä vuorokauden ympäri Operaatio Ellamyn aikana. Kuva: Wikimedia Commons

Dassaultin Rafale on sikäli varteenotettava korvaajaehdokas, että ranskalaishävittäjä on suunniteltu Hornetin tavoin myös laivaston käyttöön ja kestämään vaativiakin olosuhteita. Libyan ilmavalvontatehtävän aikana Rafaleilla saavutettiin kiitettävä luotettavuus ja hävittäjää operoitiin sekä Solenzaran lentotukikohdasta että ranskan laivaston Charles De Gaulle-lentotukialukselta. Rafalen käyttöaste sekä toimintavalmius Libyan operaation aikana oli raporttien ja suoritettujen tehtävien perusteella kiitettävä eikä laajemmista ongelmista Rafaleiden pitkän aikavälin toimintavalmiudessa ole julkisuudessa tietoa. Positiivista huomiota Rafale sai osakseen käytettävyyden kannalta kun Intian ilmavoimat perusteli Rafalen valintaa seuraavaksi hävittäjäkseen koneen luotettavuudella.

French pumped up by 351st
Kaksi Ranskalaista Rafalea ilmatankkauksen jälkeen. Rafale osallistui korkealla tempolla Libyan ilmapuolustuksien tuhoamiseen. Kuva: Wikimedia Commons

Gripenin suunnittelussa erityistä huomiota kiinnitettiin hävittäjän käyttöön hajautetuista maantietukikohdista Ruotsin maaperällä, mukaanlukien kevyen lumikerroksen peittämiltä maanteiltä. Kilpailijoista kevyimpänä hävittäjänä Gripen tarvitsee vähiten kiitorataa laskeutumisiin ja ruotsalaishävittäjä kykenee nousemaan ilmaan alle 700 metrin pituiselta lumiselta kiitoradalta täydessä kuormassa. Suomen ilmavoimien kannalta tämän ominaisuuden uskoisi olevan erityisen haluttava. Gripenin markkinointikoneisto on lisäksi antanut tietoa, jonka mukaan kone voidaan tankata sekä aseistaa uutta tehtävää varten alle kymmenessä minuutissa maantietukikohdassa. Uuden sukupolven Gripen-mallit ovat edelleen kehitysasteella eikä niiden todellisesta toimintavalmiudesta ja käyttöasteesta ole vielä tilastoitua tietoa.

GripenSnow
Ruotsin Ilmavoimien Gripen on osoittautunut luotettavaksi pohjoismaisissa olosuhteissa. Kuva: Wikimedia Commons

F-35:n käyttöönottaminen vaatisi mittavia muutoksia joko koneeseen tai ilmavoimiemme toimintamalliin. Lockheed Martin on tarjonnut Kanadalle lisävarusteltua F-35:ttä, joka voisi sopia Suomellekin, mutta lisävarustelu tietää myös lisähintaa ennestäänkin kalliille konetyypille. Australian ilmavoimien julkistamien tietojen perusteella tiedetään, että muihin verrattuna painava ja alitehoinen F-35 vaatii minimissään 2500 metriä päällystettyä kiitorataa turvalliseen nousuunlähtöön täydessä kuormassa ilman jälkipoltinta. Suositeltavaa olisi, että käytettävissä olisi ainakin 3000 metriä kiitorataa noviisilentäjien turvallisuuden varmistamiseksi. Minimivaatimuksen täyttäviä lentokenttiä on Suomessa 15 ja suositusta vastaavia kenttiä ainoastaan kaksi. Ilmaan kone pääsee toki lyhyemmältäkin kiitoradalta, mutta silloin koneelle ei jää riittävää marginaalia nousukiidon keskeyttämiseen.

F-35Nellis
F-35 Lightning II Nellisin lentotukikohdassa Yhdysvalloissa. Kuva: Wikimedia Commons

Häivehävittäjän toimintavalmius kylmissä olosuhteissa on myös kyseenalaistettu ja koneen sähköjärjestelmässä on ilmennyt ongelmia jo alle 15 celsius-asteen lämpötiloissa. Vielä kehitysvaiheessa olevan häivehävittäjän mahdollisesta käyttöasteesta on vaikeaa tehdä arvioita julkisen tiedon puuttuessa, mutta projektia pitkään vaivanneet, uudesta teknologiasta ja kyseenalaisista suunnitteluperusteista juontavat ongelmat tulevat vaikuttamaan F-35:n toimintavalmiuteen vielä vuosia eteenpäin.

Tarkastellessamme Hornetille realistisia korvaajakandidaatteja sen perusteella miten kukin sopisi Suomen olosuhteisiin ja ilmavoimien toimintamalliin, on objektiivisesti ajateltuna vaikeaa olla puoltamatta ruotsalaisten kehittämää Gripeniä. Länsinaapurimme on joutunut ilmapuolustuksensa suunnittelussa huomioimaan laajalti samat toimintarealiteetit kuin Suomikin, ja Gripen soveltuu hyvin hajautettuun toimintaan maantietukikohdista ja pieniltä lentokentiltä. Perusteena hyvän valinnan tekemiseksi torjuntahävittäjällä on oltava korkea toimintavalmius ja käyttöaste jo kaupan toteutuessa. Tässä suhteessa Rafale ja Gripen ovat nykytiedon perusteella vahvassa asemassa.

Seuraavassa osassa torjuntahävittäjäkauppaa käsittelevässä artikkelisarjassani tarkastelen eri ehdokkaiden taloudellisuutta ja kustannustehokkuutta.

Korjaus 1.7.2016: Alkuperäisessä tekstissä F-35:n kiitoratavaatimukseksi kerrottiin 2500 metriä. Kyseessä on turvalliseen nousuunlähtöön ilman jälkipolttoa vaadittu minimi.

Mainokset

5 thoughts on “Suomen käyttöolosuhteiden realiteetteja

  1. Mielenkiintoista tekstiä, tosin voisi mainita että varsinkin F-35:n osalta ei myöskään lopullisia suorituskykyjä kovin hyvin tiedetä. Erityisesti häiveominaisuuksien merkitys pitää arvioida valintahetken tietojen ja kehitysnäkymien mukaan, ts. uskotaanko Venäjän onnistuvan integroimaan käyttöön tulossa olevat häivehävittäjät näkevät ilmavalvontatutkansa johonkin järjestelmään joka kykenisi näkemään / pudottamaan häivekoneen jne…

    Samaan kategoriaan menee muistaakseni kiitoradan pituus, oletko varma että lukusi olivat todelliset valmiin koneen luvut? Luin jostakin, lähdettä en valitettavasti muista, että mainitut kilometrien kenttävaatimukset ovat tämänhetkiset turvasuositukset, eivätkä kerro paljoa todellisesta. Lisäksi viimeisessä AW&ST:ssä kerrottiin että koneeseen oltaisiin kehittämässä uutta moottoria 2022-2024 mennessä, huipputehoa olisi 10% enemmän ja kulutus 25% vähemmän, joka kiitoradan lyhenemisen lisäksi toisi lisää kykyä käyttää tehoja, tai pitää konetta pidempään ilmassa.

    Eipä silti, jos F-35:n kulut on sitä luokkaa kuin mistä puhutaan, ottaisin nykytiedolla mielummin Gripen E/F:iä, sopimuksen että ne voivat tukeutua Ruotsin kentille, Ballistisia ohjuksia- ja korkealla lentäviä koneita torjumaan kykenevän pitkän kantaman IT-ohjuksia aluksi kiireellä ainakin PK-seudulle, ja Naton selkänojaksi, sekä muuta aseistusta, samalla rahalla. Konetyypistä riippumatta ilmavoimien elämä on Venäjän uutta kalustoa vastaan vähän turhan lyhyt ja jännittävä yksin, ja kenttien reikäinen.

    Tykkää

    1. Kiitos kommentistasi!

      Olet oikeassa siinä suhteessa, että F-35:n lopulliset ominaisuudet ovat vielä joltain osin hämärän peitossa. Lopullisten häiveominaisuuksien päättelyssä voidaan kuitenkin käyttää avuksi olemassaolevaa tietoa kuten koneen muotoilua. F-35:n häiveominaisuudet ovat tutkapinta-alan kannalta katsottuna rajalliset ja Venäjällä on ollut aikaa kehittää häivekoneiden havainnointiin tarvittavia tutka-teknologioita jo 80-luvun loppupuolelta asti. Häiveominaisuudethan sinänsä eivät tee konetta näkymättömäksi, mutta etäisyys jonka päästä häivekone kyetään havaitsemaan lyhenee.

      Kiitoradan pituudesta saamani tiedot pohjautuvat RAAF:n dokumentteihin, jotka löytyvät täältä: . Uutiset tulevista moottorikehityksistä tulkitsisin tässä vaiheessa kehityskaarta suolan kanssa. Nykyisen moottorin kanssa kohdataan edelleen ongelmia ja kritiikkiä mm. moottorin monimutkaisuudesta on ilmaistu paljon. Uskon että kymmenen vuotta jatkokehitystä tulee parantamaan F-35:n voimalähdettä ja korjaamaan suurimman osan teknisistä ongelmista, mutta aika näyttää pystyykö Lockheed-Martin lunastamaan kaikkia lupauksiaan.

      Gripen vaikuttaa tällä hetkellä ehdottomasti kärkiehdokkaalta. Suomen kannalta kiinnostavaa on seurata kuinka Gripen E/F-mallien käyttöönotto Brasilian ilmavoimissa etenee ja vastaako käyttäjäkokemus SAAB:n lupauksia koneesta.

      Tykkää

    1. Ihan varteenotettava huomio. Nykytiedon perusteella, joka on julkisista lähteistä hieman lisääntynyt, olisi Advanced Super Hornet ihan potentiaalisesti käyttökelpoinen korvaaja.

      Tykkää

Kommentoi vapaasti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s